AnneSoimajrvi

Kohinaa ja uusia merkkejä lastensuojelussa

    Lastensuojelu on maassamme tapetilla. Mielestäni se on hyvä asia. Kun on ongelmia, on aika nostaa kissa pöydälle. Samaa mieltä ovat tuhannet kansalaiset, joilla on huoli lapsen asemasta ja oikeuksista. Huolta aiheuttavat paitsi perheissä tapahtuvat lasten laiminlyönnit, myös viranomaisten toiminta. On jouduttu heräämään siihen, että ammattilainen ei aina toimikaan tällä saralla oikein, lapsen parhaaksi. Perheitä syyllistetään aiheetta, lapsia viedään pois lähipiiristään epämääräisen huolen perusteella, eivätkä asiat ratkea vanhempien ja sosiaaliviranomaisten istuessa saman pöydän ääreen, vaan tilanne saattaa jatkua lapsen edun vastaisena vuosikausia.  Sitäkin tapahtuu, että puuttuminen, myös huostaanotto on aiheellista. Monet  työntekijät toimivat oikein ja hyvin. Kuitenkin yhä useampi perhe on hakee apua lakiteitse, kun muu ei enää auta. Lakiapua lapsen edun vuoksi.

   Sosiaalisessa mediassa nousee esiin perheiden tarinoita. Suomessa kuhisee, mitä tämä oikein on?

    Osa sosiaalisen median kautta asiaan havahtuneista ihmisistä ihmettelee kohua ja olettaa yhä, että vika täytyy olla perheissä. Perätään vastauksia siihen, mitä vanhemmat piilottelevat, jotain muutakin täytyy olla takana, jotain, joka on jätetty kertomatta. Entäpä jos ei ole? Tai jos onkin; lapsi tarvitsee apua, oli vanhempi minkälainen vain. Viranomaisia puolustellaan, heitä ei saisi syyttää, parhaansa varmaan ovat yrittäneet. Kysellään myös, mitä olisi pitänyt tehdä toisin, miksi vain syytellään, eikö olisi aika esittää rakentavia ratkaisuja ja jättää kohut taakse.

    Kyllä. Pelkkä kohu ei  vie asiaa eteenpäin.. Moni toimiikin keskustelun lisäksi, eikä vain istu päivittelemässä. Helmikuussa julkaistu kansalaisaloite Lastensuojelulaki uusiksi pyrkii nostamaan asian julkiseen keskusteluun, joka toivon mukaan johtaa asian päätymiseen eduskuntaan. Aloitteen takana oleva joukko etsii myös muita tapoja vaikuttaa. Tavallisen ihmisen vaikutusmahdollisuuksia on  olemassa, mutta ne ovat rajalliset, varsinkin yksin. Siksi kaipaamme mukaan suurta yleisöä. Lähtisitkö sinä joukkoon?

  Itse seuraan keskustelua lastensuojelusta ja ihmisoikeusasioista laajemminkin. Joskus se tuntuu pään hakkaamiselta seinään. Olen allerginen epäoikeudenmukaisuudelle, epärehellisyydelle ja kunnioituksen puutteelle. Toisinaan taas löydän jotakin, joka saa innostumaan ja uskomaan hyvään ja eteenpäinmenoon entistä lujemmin.

   Vast ikään sain vinkin, joka jonka perusteella olen tutustunut lyhyesti  australialaisen sosiaalityöntekijä Andrew Turnellin 1990 luvulla kehittämään Signs of safety menetelmään. Turnellin yhdessä työtoverinsa Steve Edwardsin kanssa luoman Signs of safety -mallin lastensuojelutyöntekijöiden työn tehostamiseksi ja helpottamiseksi. Menetelmä hyödyntää tiettyjä ratkaisukeskeisen terapian elementtejä.

    Suomessa menetelmä  on vielä suhteellisen tuntematon. Menetelmän kehittäjä Andrew Turnell on vieraillut Suomessa 2008 lyhytterapiainstituutin kutsumana, jolloin hän kertoi Signs of safety -menetelmästä sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöille ja koulutti heitä. Vierailun yhteydessä Turnellia haastatteli Talentia-lehteen psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti Ben Furman (no:t 3 ja 4 2009).  Sosiaalialan ammattilaisille suunnatulta Sosiaaliportti-nettisivustolta maininta menetelmästä, suomennettuna Turvaa arkeen. Sivuston mukaan sitä on sovellettu menestyksellisesti Vantaalla vuosina 2001-2002 toteutetussa projektissa.

  Kyseisen haastattelun ja nettisivuston perusteella menetelmän vanhempaa ja lasta kunnioittava lähestymistapa sekä pyrkimys aitoon yhteistyöhön  asiakasperheiden kanssa vaikuttaa maanläheiseltä ja kannatettavalta, juuri sopivalta Suomen lastensuojelun nykytilanteen toimintatapaongelmien ratkaisemiseksi. Mallissa vanhempi on keskeisellä paikalla, ei sivussa kuten nykyään Suomessa vallalla olevissa lastensuojeluntoimintamalleissa. Signs of safetyssä kuunnellaan vanhempaa: Kaikkialla asiakasperheet kertovat ja kyselevät " Me haluamme itse huolehtia lapsistamme. Siis sanokaa meille, mitä meidän pitää tehdä, jotta pääsemme teistä eroon!"  Tässä mallista kysymykseen vastataan ja etsitään tukiverkkoa perheen ympäriltä. Usein se löytyy, kun jaksetaan keskustella ja asiat ratkeavat ilman huostaanottoa tai muita järeämpiä toimia. Myös lapsia ja heidän ajatuksiaan kuunnellaan. Lasten kanssa keskustelemiseen on luotu erilaisia työkaluja. Tärkeintä on, että lapsi saa kokea tulevansa kuulluksi ja saa esittää omat ajatuksensa, eikä joudu kokemaan olevansa pelinappula, jota  aikuiset siirtelevät.

     Kaikessa pyritään hyvään vuorovaikutukseen, vanhempien tuetaan löytämään voimaa ja apua. Toiminta ei ole viranomaislähtöistä vaan yhteistyöhakuista. Holhoavasta asenteesta on päästetty irti. Samalla otetaan kuitenkin ongelmat esille ja vaaditaan selkeää muutosta tilanteeseen, olkoonkin ongelma mikä tahansa. Vanhemmille kerrotaan selkeästi, mikä on vähimmäisvaatimus, joka heidän pitää saavuttaa perheen ja lapsen asioissa, jotta lastensuojeluviranomaiset voivat vetäytyä heidän elämästään.

   Yksinkertaista? Pyrkimys on juuri siinä: Autetaan perhettä pitämään huoli omistaan. Rehellisesti, kunnioittavasti, keskustellen. Tämä antaa uskoa tulevaan. Tämän soisin leviävän maamme lastensuojelun arjessa, siksi tuon sen tässä esiin. En halua vain kohista!

   Linkki Andrew Turnellin haastatteluun

    http://www.benfurman.com/blog/2014/02/08/signs-of-safety-kohti-ihmisarvo...

    Linkki menetelmän nettisivustoon

https://www.signsofsafety.net/

   Linkki kansalaisaloitteeseen

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/721

 

   Linkki Lth-ryhmään

https://www.facebook.com/groups/lastensuojeluhuolestuttaa/

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Sari Niemeläinen

Kiitos Anne taas kerran todella hyvästä ja ratkaisuja tarjoavasta kirjoituksestasi!

Haluan lisätä tähän linkin blogista, jossa joko lastensuojelun asiakasperheiden vanhempi tai joku muu omaisista kertoo oman tarinansa.

Herättävää luettavaa:

http://tositarinoita.omablogi.fi/

Käyttäjän AnneSoimajrvi kuva
Anne Soimajärvi
Lilli Timantti

Olen huomannut, että lastensuojelun tai lastenvalvojien asiakkaiksi joutuvat tai "päässeet" (osahan hakeutuu itse ja neuvotaan tekemään jopa itse itsestään lastensuojelu ilmoitus, kun siten on kuulemma helpompi saada apua, vaikkei se pidä lainkaan paikkaansa!) TRAUMATISOITUVAT pahasti ja vuosiksi sosiaalityön kohteena ollessaan. Miten se voi olla niin?? Menee vuosia, että voi toipua kokemuksistaan vanhempana. Lapsia en osaa edes kuvitella, miten he toipuvat, kun heitä sijoitetaan käsittämättömistä syistä ja vieroitetaan omista vanhemmistaan, sukulaisistaan, toisistaan sekä jopa kavereista ja kouluista.
Miten lapsen psyyke kestää sen, että ykskaks poliisit hakevat jostain ja tempaistaan "ihanaan, uuteen elämään". Vanhemmat jäävät taistelemaan lapsiaan vuosiksi takaisin kotiin.
Eroissa viranomaiset heittäytyvät toisen puolelle ja toista aletaan usein mustamaalaamaan, sen sijaan että pyrittäisiin tukemaan molempia vanhempia, jotka erossa tukea tarvitsevat ja näin ollen auttamaan heitä olemaan yhdessä vanhempia lapselleen.
Moni ei osaa koskaan itselleen apua hakea, jotta voivat toipua kohtelusta ja jää ikuinen pelko, epävarmuus ja katkeruus sisimpään.
Minusta on käsittämätöntä, että näin voi tapahtua siellä, mikä minulle on koulutuksessa opetettu olevan "viimesijainen tuki ja verkko, jos ihminen meinaa tippua yhteiskunnan rattaista ulos". Nykyisellä toiminnalla siihen verkkoon vielä revitään riittävän suuri reikä, että asiakas varmemmin putoaa.
Kehtitysvammaispuolelle on siirritty "hoivaamisen ja huolenpidon" -kulttuurista terveempään suuntaan; eli viranomaiset eivät enää juttele kehitysvammaisten asioista keskenään, asiakkaan selän takana,kuten ennen niin mieluusti tehtiin. Ei oleteta, ettei ihminen pysty itse ymmärtämään omia asioitaan ja että jonkun pitää kontrolloida heitä.
Kehityttäisiinpä lastensuojelussa edes samaan tahtiin..

Lastensuojelussa mennään koko ajan huonompaan suuntaan. Nyt ollaan saamassa "huoli-liputusta" viranomaisten kesken, jolla ei välttämättä ole mitään todellisuus perää lapsen, nuoren tai perheen elämän kanssa. Konrtollia kiristetään perheisiin kun sen sijaan pitäisi jo alkaa katsoa, mitä viranomaiset ja laitokset oikein puuhaavat ja tuntuuko se tuottavan tulosta, miltä se tuntuu asiakkaista ja voisiko samoilla miljoonilla tehdä työtä ammattitaitoisemmin. Sosiaalipuolen henki on kaikkinensa sairastunut, siltä minusta tuntuu. On virkistävää olla esim psykiatristen tai vammaispuolen työntekijöiden tai kolmannen sektorin yksikoiden kanssa yhteistyössä vaihteeksi; siellä vielä ymmärretään,mitä todella on vanhemmuuden tukeminen ja että ihmisten elämässä kriisit on normaaleja asioita sekä luotetaan ihmisen omiin voimavaroihin selvitä, kun he saavat oikeanlaista tukea. Lastensuojelussa kun kaikki oikeudet viedään ja yhteiskunta ottaa lapset itselleen kasvattaakseen heistä omilla, kyseenalaisilla keinoillaan aikuisia.
Pelottavaa ja turhauttavaa.

Kiitos jokaiselle, joka kantaa kortensa kekoon näiden epäkohtien tuomiseksi julki. Pitäisi vain enempi saada asia ulkomaille tietoisuuteen; suomessa epäkohdat tiedetään hyvinkin, mutta koska tämä on kannattavaa toimintaa ja alamme olemaan viranomaisvaltio,ei ketään oikeasti kiinnosta tehdä isoja päätöksiä oikeaan suuntaan. Vain ulkopuolelta tuleva painostus voisi tehota. Ehkä?

Käyttäjän AnneSoimajrvi kuva
Anne Soimajärvi

Kiitos kommentista, Lilli. Asennemuutosta tarvitaan lastensuojelussa ja laajemmin kunnioitusta kaikille, ei vaan niille, joilla menee lujaa.
Verkko on tosiaan revennyt ja se johtaa yhteiskunnassa yhä raakempaan eriarvoistumiseen.
Tätä vastaan on pyrittävä; paitsi lasuasioissa, myös laajemmin.

Toimituksen poiminnat