AnneSoimajrvi

Lapsen turvallinen elämä

    Haluatko, että suomalaiset lapset elävät turvassa Suomessa?

    Haluatko, että ei enää ikinä tule yhtään Vilja Eerikaa?

    Haluatko, että lapset kasvavat iloisina, nuoret oppivat hyville tavoille ja heistä kasvaa yhteiskuntakelpoisia kansalaisia, jotka pyrkivät elämässä eteenpäin pystypäin?

    Haluatko, että kaikki aikuiset toimivat oikein lapsia kohtaan?

   Jos vastasit neljä kertaa kyllä, kansalaisaloite Lastensuojelulaki uusiksi on Sinulle.

    Aloitteella pyritään samaan, mitä Sinä haluat. Turvaamaan lastemme elämä ja tulevaisuus.

    Niin vaikea kuin sitäkin ehkä onkin uskoa, Suomessa tänään lapsen vihollinen voi alkoholihuuruisen perhe-elämän, sairaiden pahoinpitelijöiden, oman nuoruuden typeryyden sijaan olla väärin toimiva viranhaltija. Lastensuojelija.

   Tapaus, jossa lapsi ei ole turvassa: Äiti on hakenut apua vaikeassa elämäntilanteessa, lapset sijoitetaan väliaikaisesti, lyhyeksi ajaksi sijaisperheeseen, jotta äiti saa levätä ja jaksaa taas kunnolla heidän kanssaan yksinhuoltajana. Tilanne korjaantuu. Lapset eivät saa palata kotiin, päinvastoin heidät otetaan huostaan.

    Huostaanotolle ei ole mitään muuta syytä kuin sosiaalityöntekijän olettamukset, joilla ei ole mitään todellisuuspohjaa. Äiti on kunnossa, lapset ovat kunnossa, koulu sujuu, lapset haluavat kotiin. Viranhaltija käyttää valtaansa väärin, lainvastaisesti.

 

   Toinen kohtalo: Lapset ovat olleet sijoituksessa. Asia on oikeuden käsittelyssä, jossa päätetään palautetaanko lapset kotiin  vai jatketaanko sijoitusta. Sosiaalityöntekijä on jo päätöksensä tehnyt: mikäli oikeus määrää lapset kotiin, sosiaalitoimi tekee kiireellisen huostaanottopäätöksen, joka kumoaa oikeuden päätöksen.  Lapset pysyvät huostassa. Syitä ei tarvita. Muuta kuin viranhaltijan huoli. Sitä ei tarvitse eritellä. 

   Perheen jälleenyhdistämiseen täytyisi aina pyrkiä. Mutta kun sosiaalityöntekijän tekoja ei kukaan valvo, näin saa tapahtua tänään.

  Jos et  halua yhtään uutta tarinaa ja haluat jokaisen nykyisen tarinan päättyvän lapsen kannalta onnellisesti, ota ja  tue kansalaisaloitetta.

     https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/721

     Lisää tarinoita täällä:

    http://www.lokakuunliike.com/index.html

    https://www.facebook.com/groups/lastensuojeluhuolestuttaa/

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Heli Hämäläinen

Kannattaa allekirjoittaa ja saada selkeät tavat noudattaa oikeuden päätöstä. Minäkin allekirjoitin.

Käyttäjän helenavitikainen kuva
Helena Vitikainen

Justiinsa samaa minäkin tahdon ja haluan , siksi minäkin allekirjoitin

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

"Kehysriihessä saattaa olla esillä myös lapsilisien verottaminen yhtenä keinona lisätä valtion verotuloja. Nyt lapsilisistä ei tarvitse maksaa veroa.

Lapsilisiin on STT:n tietojen mukaan harkittu muutosta, jossa lapsilisät muutettaisiin veronalaisiksi mutta niiden tasoa nostettaisiin vastaavasti hieman. Nyt ensimmäisestä lapsesta saa verottomasti 104,19 euroa lapsilisää kuukaudessa ja toisesta lapsesta 115,13 euroa kuussa.

Kehysriihtä varten on laajalti arvioitu mahdollisia verottamisen kohteita ja verotuksen muuttamista valtiontalouden säästöjen saamiseksi. Lapsilisien verottamisen lisäksi esillä ovat olleet muun muassa ajoneuvoveron nosto, kiinteistöverotuksen laajentaminen metsämaahan ja väliaikaisen solidaarisuusveron muuttaminen pysyväksi.

Arvonlisäveroon voisi tulla rakenneuudistus, jossa alempia alv-kantoja korotettaisiin ja ylempää alv-kantaa laskettaisiin pitkällä aikavälillä hieman alas.

Hallitus päättää veronkorotuksista ja leikkauksista ensi maanantain ja tiistain kehysriihessä"

Siinä on vastausta lapsiperheille,vieläkin on toistettava että nämä lastensuojeluasiat OVAT POLIITTISIA PÄÄTÖKSIÄ.Jos ja kun yksi toisensa jälkeen ovat ministeri sekä kansanedustajatason tyypit lakaisseet maton alle nämä kysymykset on kiltit pyynnöt yhtä tyhjän kanssa.Kansalaisaloite ei johda sen pidemmälle NIIN KAUAN kun ei TAHTOTILAA lastenns.suojelulain muutoksiin ole.

Se on nähty vuodesta 2006 jonka jälkeen v.2008 kirjoitettiin "uudistukset"lakiin ja silloin siitä tulikin nykyisenlainen perheiltä ,vanhemmilta kaikki oikeudet riistävä viranomaisia ja huostabisnestä tukeva laki.SITRA on eduskunnan omistama ja se on ollut lahjakkaasti mukana ajamassa laitos-ja ulkolaiseen omistukseen sekä voittoa tavoittelevaan bisneskasvuun lasten"suojelua".

Se ketkä ovat mukana poliittisesti tässä on ydin kysymys.Lakeja ei muuteta kansalaisaloitteiden pohjalta.Nyt on liian monta vuotta annettu jatkua tämän LIIKETOIMINNAN ja se on laajentunut niin moneen paikkaan ettei sitä voida ,eikä haluta muuttaa.Luuleko joku että eduskunta,ministerit,hallitus myöntää että he ovat toimineet väärin?

Siellä ovat mukana ulkolaiseen omistukseen siirtyneet toimijat joiden on taattava voitot sijoittajilleen ja lastensuojelu on "tulevaisuuden ala joka kasvavana ja tuottavana liiketoimena"yhtälailla kehittettävä siihen suuntaan.
On tärkeämpää nähdä kokonaisuus kuin osia siitä.Vielä kerran empatia ei liikuta markkinavoimia,eikä siellä muutaman ihmishengen painoarvo ole mikään.

Jokainen poliitikko joka on aikoinaan kirjoitellut olevansa ollut "huolissaan"(nyk.muotisana)lastensuojelun tilasta on perääntynyt joko vaihtaessaan oman etunsa tai ryhmänsä edun vuoksi kantansa,vaikenemalla.Tai vaiennettu.

Varhainen puuttuminen ,henkilötietojen vaihto,potilastiedot,pannkisalaisuus,KELAn tiedot,TE-tson tiedot,Wilma merkinnät,yksityisasiat,sukulaiset,työsuhteet,poliisin rekisterit jne.OVAT jo kaikki viranomaisten VAPAASTI ilman lupaasi kaivettavissa,ilman oikeus turvaa tahi pankkisalaisuutta.

Kuten myös lasten luokittelurekisterit(laittomat)perheiden selän takana joiden perusteella valvontaa tehdään.

Vielä sen verran että sijoittaja kun sijoittaa on voitto se mitä on silloin kohteen tuotettava.

Käyttäjän AnneSoimajrvi kuva
Anne Soimajärvi

Ilona Oksanen:
Kun en ole poliitikko, mutta koen lastensuojelussa olevan vakavia ongelmia, minun tapani vaikuttaa on A) tehdä asiaa tutuksi tavallisille kansalaisille puhumalla ja kirjoittamalla sekä jakamalla tietoutta, jota itsellä on tai johon törmään. B) Olla mukana kansalaisaloitteen perustamisessa, jakamisessa, markkinoinnissa.
Poliitikkojen ja suurempien toimijoiden asia on, kuinka he tämän vastaan ottavat. Jokaisella on sananvapaus ja valta siitä, kuinka sitä käyttää tai on käyttämättä.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Äänestämällä voi yrittää vaikuttaa,jos sattuu oman ehdokkaan intresseissä olemaan perheiden asiat.

Se vain on saatava muutkin edustajat ja vaikuttavat tahot kiinnostumaan.
Kannattaa kuitenkin muistaa että poliitikoiden tahtotilasta on kyse.

Niin oli ennen edellisvaalejakin,asioista ei silloin saanut edes kirjoittaa,joten muutosta siinä mielessä on tapahtunut.

Eri asia on se josko lisäämällä viranomaisten valtaa lisättäisiin perheiden oikeuksia ja ihmisoikeuksia.

Kun ideologia lähtee siitä että jokainen perhe olisi lastensuojelun toimenpiteiden "tarpeessa"ja varhaisen puuttumisen tarpeessa onkin eri juttu.

Lastensuojelu johon sovelletaan erikoisesti pakkotoimenpiteitä ja pakkohoitoa on omituinen ihmisoikeuksienkin kannalta.Muussa vapaaehtoisessa ja lain määräämässä (jokaisella lapsella on oikeus lastensuojeluun jo alkujaan ja se sisältyy jo oikeuksiin käydä koulua,saada terveydenhoitoa jne.) ei lain mukaan voida näin toimia.

Esimerkiksi neuvola ei ole pakollinen eikä sinne poliisivoimin voida viedä.Kuten ei myöskään terveyskeskukseen jne.Oppivelvollisuus on mutta ei koulupakkoa.Nämä ovat oikeuksia joita ihmisillä on.Kuten jokaisella lapsella on ihmisoikeudet sekä lasten YK:n oikeudet.

Nyt ei kyse ole mielenterveys potilaista,tahi päihdeongelmaisista vaan lapsista.Perheistä.

Pakkohoito mielenterveys/päihdeongelmaistenkin suhteen on hankala ihmisoikeusnäkökulmasta.Näissäkin tapauksissa päätöksen teossa on kuunneltava asianomaisia.

http://www.hs.fi/sunnuntai/a1360987777905

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Lähinnä tarkoitan sitä, että miten voidaan lastensuojelua soveltaa pakkohoitokeinojen perusteella kun se on OIKEUS joka perustuu vapaaehtoisuuteen.Ei rangaistus.

Jos lastensuojelu aiheuttaa toimillaan :

traumatisoitumista(traumat kuten sodissa olleilla,post traumaattinen),mielenterveysongelmia,itsemurhia,syrjäytymistä,
sosiaalisia ongelmia,häpeää(pienet lapset tuntevat eniten häpeää ,syyllisyyttä lastenkoti taustastaan)työttömyyttä,ihmisoikeuksien polkemista,oikeusturvaongelmia,leimaa lapsia ja perheitä,riistää vapauden(jokaisella on oikeus vapauteen)jne.Pilaa lapsen tulevaisuuden asennevammoilla joita tulee ,silloin kun perheisiin on löyty leima epäilyjen perusteella ja altistettu lapsi erityisen tarkkailun alaisuuteen mm.koulun aloittaessaan.
Miten voidaan puhua lastensuojelusta?

Miten varhaisella puuttumisella joka todellakin on puuttumista perheiden,yksilöiden yksityiselämään,perheiden yksilölliseen elämäntapaan,arvoihin,poliittiseen kantaan,voidaan ajatella edes olevan silloin kun se on pakollista ja tahdonvastaista ,hyötyä perheille?

Miten laki joka antaa oikeudet puuttua perheiden elämään anonyymien ilmoitusten,epäilyjen,MUTU-tuntumien,huolenvyöhykkeistöjen(joka ei pitäisi enää edes olla käytössä)naapurien jne.rajattoman vallankäytön viedä perheet ilman oikeusturvaa ja oikeutta ,syyttöminä, tuomittaviksi, heillä ollen todistustaakan.

Ei vankilaankaan voida tuomita syytöntä elinkautiseen ILMAN päteviä todisteita.Tai sitten voimme alkaa tekemään rikosilmoituksia lähimäisistämme kun sille tuntuu.Kaikki on tutkittava ja tuomiot voidaan langettaa epäilyn tai tulevaisuudessa "näin voi olla "tuntuman perusteella.Onneksi Suomessa ei ole kuolemantuomiota,vielä ainakaan...

Rekisteriä perheistä joita on epäilty,syytetty pidetään 75v.joten kierre jatkuu lastensuojeluviranomaisten merkitsemistä suvuista hamaan hautaan asti.Siinä on julkisuudessakin mainitun kierteen taustaa.Teit niin tai näin aina väärinpäin.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Sitra
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto rakentaa huomisen menestyvää Suomea. Ennakoimme yhteiskunnan muutosvoimia ja niiden vaikutuksia suomalaisiin. Etsimme käytännön tekemisellä uusia toimintamalleja ja vauhditamme kestävään hyvinvointiin tähtäävää liiketoimintaa. Julkisoikeudellisena rahastona toimimme suoraan eduskunnan alaisuudessa.

Liiketoimintaa,niinpä.

Arja Lehto

Minun lapsuudessani ei lastensuojelu viranomaiset puuttuneet millään tavalla, joten tärkeää olisi saada muutosta lastensuojeluun! Minua hakattiin ja hyväksikäytettiin seksuaalisesti vuosia, eikä kukaan puuttunut.Tein ilmoituksen hyväksikäyttäjästäni muutamia vuosia sitten ja tapaukseni katsottiin vanhentuneeksi, vaikka kyseessä oli lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö. Tämä pedofiili on yhä vapaana.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

1 §

Syyteoikeuden vanhentuminen

Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön syyteoikeus vanhentuu aikaisintaan, kun asianomistaja täyttää kaksikymmentäkahdeksan vuotta. Sama koskee kahdeksaatoista vuotta nuorempaan henkilöön kohdistunutta raiskausta, törkeää raiskausta, pakottamista sukupuoliyhteyteen, pakottamista seksuaaliseen tekoon, seksuaalista hyväksikäyttöä, paritusta, törkeää paritusta, ihmiskauppaa ja törkeää ihmiskauppaa. Syyteoikeus vanhentuu rikoksen kohteena olleen henkilön täyttäessä kaksikymmentäkolme vuotta, jos kysymyksessä on 20 luvun 8 b §:n 2 momentissa tarkoitettu lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin.

6 §

Rangaistuksen tuomitsemisen estävä vanhentuminen

Edellä 1 §:n 5 momentissa tarkoitetusta rikoksesta ei saa tuomita rangaistusta sen jälkeen, kun tämän pykälän 2 momentissa tarkoitettu määräaika on kulunut ja kymmenen vuotta on kulunut siitä, kun rikoksen kohteena ollut henkilö on täyttänyt kaksikymmentäkahdeksan tai kaksikymmentäkolme vuotta.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

"Uudistuksesta voi kuitenkin Varhilan ja Pälven mukaan olla neuvolan asiakkaalle monenlaista hyötyä. Varsinkin lastensuojelun kannalta uudistus on hyvä.

- Kun siihen yhä vahvemmin integroituu tämä sosiaalitoimen puoli, niin pystytään puuttumaan varhaisemmin perheiden tilanteisiin. Tämä tarkoittaa sitä, että me toivottavasti voimme tätä kautta vähentää vaativia lastensuojelutapauksia, Varhila sanoo"

Siinä on teille lisää varhaisen puuttumisen mallia tulevassa SOTE"uudistuksessa.Eiköhän ala löytymään "tapauksia"satojen kk.vauhdilla kun oikein uudistetuin voimin puututaan.

Eli lisää valvontaa ja huolenaiheita haetaan,lapsilisä alennusten kannustamana.Siitä vaan intengroitumaan varhaisen puuttumisen ja huoliliputusten kera terveydenhuoltoon.Että onnea vaan Suomen perheille,maailma on pelastettu.

Toimituksen poiminnat